lauantai 5. lokakuuta 2019

Varastontyhjennystä!



Olen unohtanut päivittää tätä blogia samaa tahtia Facebookin kanssa. Olkapäässäni on sen verran hankala ja pysyvä vamma nyt, että olen päättänyt pitkän pohdinnan tuloksena luopua haaveesta ommella työkseni. Verkkokauppa ei siis enää avaudu.

Varastossa on jonkin verran vielä valmiita paitoja ja mekkoja koossa 34-46. En laita kaikista kuvia tähän, mutta laita viestiä ja kysy kokoja, niin pistetään kuvaa tulemaan enemmän. Jos asut Kuusamossa, voit tulla sovittamaankin. Paikka löytyy aivan keskustasta.







lauantai 2. syyskuuta 2017

Ompeluidea



Heipä hei pikästä aikaa!

Sairasloma jatkuu edelleen, mutta halusin vähän piristää teitä ilmaisella idealla ja pienellä ompeluohjeella. Mikä sopisi syksyyn paremmin kuin pellavaiset, syksyiset lehtityynyt sohvalla? Tai lattialla. Meidän lapset teki näistä heti lehtikasan, johon innoissaan hyppivät. Tyynysotaakin kokeilivat. Tai lehtisotaa.
Valitse kankaaksi 100% puuvillaa tai pellavaa. Tekokuitu ja viskoosi eivät tottele valkaisua. Tarvitset myös kloriittia. Ompelulangan täytyy olla polyesteria. Muuten sekin vaalenee valkaistessa ja lehtiruoti katoaa näkyvistä.

Leikkaa kaksi haluamasi lehden muotoista palaa. Piirrä lehtiruodit kangasliidulla. Suosittelen että silität kankaan tässä vaiheessa!! Minun silitysrautani on kadonnut jonnekin kangasvaraston uumeniin, joten silitys jäi.



Huolittele reunat saumurilla. Tikkaa sitten lehtiruodit kankaan värisellä langalla. Aloitin tikkauksen kannasta ja tikkasin kaksikertaisena kärkeen ja takaisin niin, ettei tarvinnut välillä katkaista lankaa.


Laimenna kloriitti: 1 osa vettä ja 1 osa kloriittia. Voit levittää valkaisuaineen lusikalla, lääkeruiskulla tai siveltimellä - mutta huomaa että siveltimen liimaus hyvinkin pettää ja hapsut irtoavat tässä projektissa! Valkaisu kannattaa tehdä hyvin ilmastoidussa tilassa ja muovihanskat kädessä.


Ole tarkkana - väri haalenee nopeasti muutamassa minuutissa. Kun olet tyytyväinen tulokseen, heitä lehden osat suoraan pyykkikoneeseen ja pese kylmällä vedellä. Voit vaihtoehtoisesti uittaa lehdenpalat väljässä kylmässä vedessä isossa ammeessa. Huuhtele hyvin ja ripusta kuivumaan.

Tikkaa tyyny kasaan, jätä täyttöaukko lähelle lehden kärkeä. Edullisinta täytettä tyynyihin saat ostamalla halvimpia Sotkan tai Jyskin tyynyjä teurastettavaksi. Ompele täyttöaukko umpeen käsin piilopistoin.



Jos valkaisu hirvittää tai et halua haistella kloriittia, saat tyynyihin kivan efektin tikkaamalla lehtiruodin kultalangalla, kuten yksiväriset lehdet on tehty.



Ihanan värikästä syksyä kaikille!




torstai 23. maaliskuuta 2017

Jotain alkaa, jotain päättyy, jotain muuta alkaa

Nuorimmaisen imetystaival alkaa olla paketissa. Haikeaa! Omenakuosinen imetyspaita kesti upeasti tämän matkan alusta loppuun asti, vaikka pesin sen vastoin ohjeita 60 asteessa koko kahden vuoden käyttöajan (suositus 40).

Minulla on alkanut pitkä sairasloma. Sen takia verkkokauppa on nyt levolla. Tämä blogi ja facebook-sivu eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Louhi Design -imetyspaitoja saa myös edelleen jälleenmyyjältä Tampereelta, Pajumajasta samoista tiloista Fanttitorin kanssa. Voit myös tiedustella fb:n kautta viestillä tai blogin yhteydenottolomakkeella, josko varastossa sattuisi olemaan sinun kokoasi jäljellä.

♥: Sini




torstai 10. marraskuuta 2016

Uutta juhlakangasta imetysjuhlavaatteisiin saapunut!

Eilen lähti uudelle omistajalle uniikki imetysjuhlamekko. Alla kotimainen elastaanitrikoo, päällä joustava ja juhlava henkäyksen ohut kuvioneulottu kimalleruusu. Kestää pesun 40 asteessa ja on käytössä kestävyydeltään joustopitsiä parempi. Juhlavaatteisiin kankaat kutistetaan ennen ompelua.

Kankaasta oli tarkoitus tulla sarja valmiita mekkoja verkkokauppaan, mutta tämän syksyn sairastelusaldon perusteella en uskalla sellaista luvata. Jos kuitenkin kaipaat tuleviin juhliin sekä kaunista että käytännöllistä, tiedustele ihmeessä jonon pituutta tilaustöiden suhteen!

P.S. Tästäkin kankaasta voit tilata ilmaisia mallitilkkuja :)



tiistai 6. syyskuuta 2016

Kurkistus rouva Louhen vapaa-aikaan

"Äiti, sitten kun musta tulee aikuinen en halua tehdä mitään työtä, mäki haluan vaan ommella niin kun säkin teet!" tuumasi poika 5-vuotiaana.

Kun talossa on äiti joka ompelee paljon, siitä tulee lapsille väistämättä uusi normaali. Lapset katsovat vierestä mallia, piirtävät itsekin tärkeänä kaavoja ja vaatesuunnitelmia. Joskus äiti on peräti niin kiltti ja ehtivä, että toteuttaa lasten suunnitelmia. Tässä on nyt tulossa pikku keijukaiselleni housut, neidin oman piirustuksen mukaan.

P.S. Kuvaustaustana Kuosiverstaan Pirunpelto-joustocollege. Siitä tulee seuraavaksi Louhi Design -imetystunikoita ;)


torstai 1. syyskuuta 2016

Arvonta suoritettu

Arvontakone poimi voittajaksi Sanna Rekilän. Onnittelut! :) Otathan yhteyttä kommenttilomakkeen kautta.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Vielä kerran harmaa imetysmekko

Kyllä se niin on, että moni vaate näyttää paremmalta elävän mallin päällä. Vai mitä sanotte näistä mainoskuvista? Suoraan tuotteeseen pääset tästä: Harmaa imetysmekko

Muistattehan, että kaikista väreistä ja kuoseista voi tilata ilmaisia kangasnäytteitä, jos haluaa varmistua väristä ja laadusta ennen tuotteen tilaamista. Viskaa rohkeasti viestiä yhteydenottolomakkeella :)